Kuvitteellinen tukikohta Venukseen

Venus-planeetalle olisi oikeastaan melko helppoa perustaa tukikohta. Vaikka tuon planeetan olosuhteet ovat kammottavat, koska planeettaa lämmittää valtava kasvihuoneilmiö, niin tuo tukikohta olisi siellä melko helppo rakentaa. Teknisesti tuon tukikohdan rakentaminen ei ole sen vaikeampaa kuin tavallisen talon valmistaminen, koska planeetan pinnalla on kaasukehä sekä painovoima, joka vastaa melko paljon Maan pinnalla olevia olosuhteita. Tuolla tukikohdalla tietenkin pitää olla jotain käyttöä, joten siksi sen rakentaminen ei ehkä aivan pian tule kyseeseen. Kuitenkin se, mikä tekee tällaisesta projektista kalliin sekä vaikean, on se että Venus sijaitsee niin kaukana Maasta. Joten siksi sitä tuskin tullaan tässä lähiaikoina toteuttamaan.

Kuitenkin se on tukikohdalle sopivampi paikka kuin esimerkiksi Mars, koska siellä ei tarvita mitään avaruuspukuja tai vastaavia varusteita. Riittää että henkilöllä on päällään sellainen suojapuku, joka kestää rikkihappoa sekä polttavaa 600 asteen lämpötilaa, ja koska tuon planeetan kaasukehä on pääasiassa hiilidioksidia tai hiilimonoksidia, niin hengittämiseen riittää pelkkä kaasunaamari. Mutta pääasiallisen ongelman tietenkin muodostaa korkea lämpötila sekä voimakas syövyttävä happo, jota sataa tuon planeetan pilvistä. Venus kuitenkin on paikka, missä on korkeita vuorijonoja, joiden huipuilla ei kaasun paine ole niin kova kuin planeetan alangoilla, ja yksi näistä alueista on Maxwell-vuorina tunnettu Himalajan korkuinen vuoristo, joka tietenkin on siksi erittäin houkutteleva paikka tukikohdalle.

Tuollainen Venukseen sijoitettu tukikohta voisi muistuttaa vaikkapa tavallista rakennuksilla käytettävää parakkia tai kerrostaloa, joista jälkimmäinen tietenkin vaatii paljon suuremman panostuksen. Kyseisen rakennuksen seinät pitää tehdä sillä tavoin, että rikkihappo ei pääse niitä syövyttämään, joten tietenkin haponkestävä teräs, jossa on lasipinta sopii hyvin tuohon tarkoitukseen. Tuollaisen kuvitteellisen tukikohdan ikkunat tietenkin pitää tehdä sellaisiksi, että ne eivät missään nimessä voi mennä rikki, ja tietenkin niissä pitää olla hyvin toimiva jäähdytys, jotta lämpötila ei kohoa liian korkeaksi noiden rakenteiden sisällä.

Aktiivihiilisuodatin tietenkin suodattaa tehokkaasti ulkoilmaa, niin että tukikohdan sisällä on riittävästi happea. Syy miksi tällaiseen projektiin ei varmasti ryhdytä ainakaan toistaiseksi on hyvin yksinkertainen. Tällaista projektia ei kovin helposti perustella veronmaksajille, vaikka tietenkin olisi todella upeaa, että jollain valtiolla olisi tällainen laitos käytössään. Jos tässä sitten vielä jatketaan pohdintaa siitä, millaista tekniikkaa tämän kaltaisessa tukikohdassa sitten käytettäisiin, niin tietenkin jokaisella maailman avaruuteen valmistettavalla tukikohdalla täytyy olla käytössään pelastusalus sitä tilannetta varten, jos kaikki sattuu menemään vikaan.

Tuo alus voisi olla hiukan huhtasientä muistuttava väline, joita tuo tukikohta pitäisi yhteyttä Maahan. Kun puhutaan tällaisista Venukseen sijoitetuista tukikohdista, niin minun pitää muuten sanoa sellainen asia, että en itse ole tätä asiaa ideoinut, vaikka se olisi mukavaa vetää omiin nimiin. Idean tähän tukikohtaan olen varastanut eräästä kirjasta, jonka nimeä en satu nyt muistamaan. Siinä päähenkilö matkusti Venukseen suorittamaan erästä tehtävää, ja sitten kun hän sitten palaa Maahan, niin tulee ilmi, että koko tuo avaruusohjelma olisi ollutkin salainen. Tuo kirja jonka nimeä en muista aikoinaan innoitti itseäni omissa harrastuksissani, ja tuossa kirjassa tietenkin oli myös loistavia ajatuksia siitä, kuinka paljon sekä kuinka helposti erilaisia asioita voidaan salata.

Kirjan idea oli loistava sikäli, että siinä päähenkilö värväytyy avaruuslentäjäksi ohjelmaan, mitä hän luulee julkiseksi, ja tuossa koulutuskeskuksessa he sitten esiintyvät televisioissa sekä tekevät kaikkea jännittävää. Kuitenkin tuon kirjan lopussa paljastuu sellainen asia, että government tai mikä järjestö nyt tuota ohjelmaa johtaakaan on valehdellut noille henkilöille. Kun he palaavat Maahan, niin heidän avaruuspukuihinsa suihkutetaan ilokaasua, minkä jälkeen nämä henkilöt heräävät sairaalassa, missä heille kerrotaan, että nämä henkilöt ovat olleet onnettomuudessa ja vaipuneet koomaan. Kyseisessä kirjassa tietenkin hehkutetaan kaiken maailman alien-yhteistyöllä, ja siinä esimerkiksi kuvaillaan huhtasientä muistuttavia aluksia, joita käyttää muurahaista muistuttava humanoidi.

Kun mietitään sitä, miten tuollainen avaruuslento sitten voidaan salata, niin tehtävä ei ole mikään vaikea. Riittää että miehitetty lento lähetetään sotilaallisesta tukikohdasta, ja mihistömoduuli tietenkin voidaan esittää vaikka isokokoisena vakoilusatelliittina. Avaruudessa ei ole minkäänlaista ilmanvastusta, joten aluksen ulkoasuksi riittää pelkkä lieriö, joten sitä voidaan väittää esimerkiksi KeyHole- vakoilusatelliitiksi. Tuo alus voisi siis olla ulkonäöltään pelkkä putki missä on rakettimoottori. Tai jos alus liikkuisi vain aurinkokunnan sisäosissa, niin siinä voisi olla ionimoottori, joka saa voimansa aurinkokennoista.

Tuolloin ei tarvita ydinreaktoria, johon täytyy tietenkin hankkia polttoainetta. Plutonium on sellaista ainetta, että sen käyttö raketeissa on teknisesti aivan mahdollista, mutta kuitenkin julkinen painostus sekä ympäristökysymykset estävät ydinrakettien kehittelyn. Nopeaa hyötyreaktoria joka käyttää polttoaineenaan plutoniumia vastustetaan siksi, että sen pelätään lisäävän kilpavarustelua sekä ydinaseiden leviämistä. Tuollainen ydinraketti tarvitsee nimenomaan tehokkaan sekä pienikokoisen ydinreaktorin, joka voidaan laukaista taivaalle verraten pienellä raketilla. Joten tällaisessa reaktorissa pitää käyttää korkea-aktiivista polttoainetta, joka antaa suuremman tehon kuin normaali uraanipolttoaine. Ja ydinkäyttöisten rakettien vastustamista perustellaan sillä, että jos raketti sattuu räjähtämään nousun aikana, niin silloin reaktorin radioaktiivinen polttoaine leviää luontoon.

Ydinvoimaa käyttävän raketin lähettäminen Maasta ei poikkea mitenkään normaalin raketin lähettämisestä, koska ydinmoottori käynnistetään vasta avaruudessa. Suuri avaruuslentojen pioneeri Sergei Korolev esitti mallin, missä ensin tavallinen kemiallista polttoainetta käyttävä raketti nostaa aluksen reaktorin avaruuteen, ja sitten erikseen laukaistaan miehistön käyttöön tarkoitettu moduuli, joka telakoidaan tuohon reaktoriin. Näin eivät sitten radioaktiiviset kaasut pääse leviämään ilmakehään kun reaktori käynnistetään.

Mutta yksinkertaisin tapa kehittää ydinvoimalla kulkeva raketti on käyttää reaktoria itseään rakettina. Tuolloin reaktorin takaosa avataan suoraan avaruuteen, jolloin siitä lähtevä hiukkassuihku työntää alusta eteenpäin, ja sähkövirran alus saisi sen jäähdytysjärjestelmään asennetusta turbogeneraattorista. Reaktorin jäähdytys vaatisi suuria ripoja siksi, että sen pitää säteillä hukkalämpö avaruuteen, ja noiden ripojen pinnalla voisi kulkea putkisto, jossa olevaa nestettä käytetään tuon turbiinin pyörittämiseen. Aluksen reaktori voisi olla sellainen, että siinä käytetään esimerkiksi ydinaseplutoniumia polttoaineena, jolloin siitä tulee kevyt sekä erittäin tehokas. Aluksen perässä voisi olla kevytrakenteinen masto, jonka päähän reaktori asennetaan, jotta se olisi mahdollisimman kaukana miehistöstä. Ja avaruudessa riittää vain suojalevy, jotta miehistö ei saisi tappavaa säteilyannosta tuosta reaktorista. Mutta kuten tiedämme, niin tämäkin on vain mielikuvitusta.

Kyseinen kirja on siitä hyvää lukemista, että siinä esitellään malli, joka voisi olla oikeasti totta. Vaikka tällaiset kirjat ovat oikeasti mielikuvitusta, niin kuitenkin niiden vaikutus on se, että kirjat simuloivat ihmisen produktiivista älyä. Se tarkoittaa sitä, että myös oikeat ihmiset voivat niistä saada ideoita omaan toimintaansa. Ja esimerkiksi auto-onnettomuus voisi olla hyvä tapa selittää pitkästä avaruuslennosta johtuvaa lihasten heikentymistä. Tuolloin henkilön vain väitetään olleen koomassa, jolloin kaikki asiat mitä hän kertoo voidaan laittaa hysterian piikkiin. Ja auto-onnettomuus voisi olla loistava tapa peitellä jonkun palkkasoturin kuolemaa.

Eli joskus joku tuollainen operaattori kuolee tehtävissään, ja silloin tietenkin voidaan hänen kuolemansa peittää yksinkertaisesti lavastamalla auto-onnettomuus sekä tulipalo, jotta hänen omaisensa eivät saisi tietää mitään noista asioista. Tulipalo tietenkin peittäisi napalmin aiheuttaman palovamman sekä myös sen, että tuo henkilö on jotenkin ollut yhteydessä palkkasoturien toimintaan Afrikassa tai jossain muualla maailmassa. Tietenkin tämä on vain pohdintaa, mutta niin itse toimisin jos haluaisin salata jotain tällaista toimintaa.